Vuonna 1994 järjestettiin Suomessa kansanäänestys EU:n liittymisestä ja eduskunnan päätöksellä siihen sitten liityimme. Mitä meille luvattiin ja mitä sitten kävikään?
Ennen EU:n liittymistä olimme jo mukana Euroopan markkinoilla ETA ja EEC vapaakauppasopimuksilla ja olimme osa Eurooppaa monellakin tavalla.
Merkittävin ”lupaus” oli, että Suomi on nettosaaja EU:ssa. Suomi on kolmena vuonna saanut enemmän rahaa kuin antanut, eli vuoden 2018 kuluessa nettona on saatu 378 miljoonaa euroa ja annettu 6650 miljoonaa euroa. 2019-2020 nettomaksuosuutemme on miljardin luokkaa ja elvytyspaketin osalta kasvaa vielä usealla miljardilla eurolla.
Suomi vaurastuu enemmän EU:ssa kuin sen ulkopuolella. Oliko todellakin näin? Emme ole kyenneet uudistamaan rakenteitamme ja olemme eurossa menettäneet merkittävän kilpailuedun versus oma valuutta. Viimeinen vuosikymmen on ollut nollakasvun vuosikymmen. Olemme myös ottaneet kotitalouksina ja valtiona valtavasti velkaa. Kun EU liittymisestä keskusteltiin 1994 mm Ylen suuressa EU-illassa, yhtään konkreettista asiaa ei tullut esiin, miten Suomen asema taloudellisesti paranisi EU:n liityttäessä. On hyvä muistaa, että olimme jo osa EU:n sisämarkkinaa. Muun muassa Ilkka Kanerva (kok) ja Kalevi Sorsa (sdp) puolustivat EU liittymisen autuutta.
Eurooppalainen Suomi yhteisö ajaa EU:n asiaa. Nykyinen puheenjohtaja on Ville Kaunisto (kok) ja varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma (sdp). Taustalla toimii mm. SAK, Akava, STTK ja useita muita järjestöjä.
Miten näiden lupausten kanssa sitten kävikään?
Menneisyys ja rauha. Rauha on ollut pysyvää, vaikka eri tasoisia kriisejä onkin ollut, mutta onko se EU:n ansiota? Onko EU:ssa kyse kansanvallasta, ei ole. EU valitsee itse joukostaan johtajat ja on autoritäärinen järjestelmä. Kun jatkossa sidomme velalla ja tulonsiirroilla erilaiset valtiot ja kulttuurit yhteen, voiko lopputulos olla suotuisa? Miten EU:n liittymisen kautta kunnioitetaan veteraaneja tai mitä turvallisuutta EU tuo tulevaisuuteen?
Vapaus. EU ei ole vapaiden valtioiden liitto ja EU:ta ajetaan kohtia autoritääristä tulonsiirtoliittovaltiota. EU:n tulisi puolustaa demokratiaa, tasa-arvoa, eurooppalaista elämänmuotoa ja kansallisia perusarvoa, mutta näitä kaikkia ollaan ajamassa alas. Suomalaisuutta ja kansallismielisyyttä jopa halveksitaan. EU:n parlamentissa mm. poistettiin jokaisen maan omat pienoisliput edustajien pöydältä. Suomen sitominen yhä tiukemmin EU:n yhteiseen budjettiin ja tulonsiirtoihin vie meiltä pois vähäisenkin suvereniteetin, päätösvallan ja vapauden.
Itsenäisyys. Mikä on se mittari millä kykenemme osallistumaan itsenäisesti EU:n päätöksentekoon tai vaikuttamaan siihen? Äänemme on pieni EU pöydissä ja lähinnä keskittyy suurten myötäilyyn, sekä veronmaksajien rahojen jakamiseen ties millaisiin tukiin ja hankkeisiin.
Elämän laatu. Onko elämänlaatu ja -taso Suomessa parantunut? Varmasti joillakin osa-alueilla on, mutta tyytymättömyys ja paha olo on kasvanut. Samoin sosiaalisten tulonsiirtojen määrä on räjähtänyt sekä epätasa-arvoisuuden kokeminen. Hyvinvointivaltiomme on akuutissa kriisissä kestävyyden ja talouden kannalta. Aleniko ruuan hinta tai toiko EU lisää työpaikkoja? Toki vapaa liikkuvuus toi osalle uusi töitä EU alueelta ja niille, jotka EU:n toimintaa politiikassa suhtautuivat myönteisesti, sekä jakoivat avokätisesti rahaa eri hankkeisiin, saivat myös hyviä EU virkoja. Näistä esimerkkeinä Jyrki Katainen (kok), Alexander Stubb (kok) ja Jutta Urpilainen (sdp).
Tulevaisuus. Olemmeko äänestäneet lapsillemme tulevaisuuden? Jos katsomme suuntaa, johon EU on menossa, niin onko se tulevaisuus, jonka lapsillemme haluamme? EU on muuttunut 90-luvulta perustavanlaatuisesti valtioiden liitosta kohti liittovaltiota ja yhä autoritäärisempään suuntaan. Entiteettinä EU tuskin vapaaehtoisesti luopuu vallastaan ja mitä sitten tapahtuu kun ristiriidat eri kansojen välillä tulonsiirroista ja kohtelusta kasvavat?
Edellä mainitut ovat esimerkkejä, miten kansaa manipuloitiin EU:n liittymisen puolelle. Vaikutusarviointia ei tehty ja kriittisiä ääniä hiljennettiin. Tästä hiljentämisestä on hyvä esimerkki Pekka Karhuvaaran (MTV toimitusjohtaja, Iltalehden päätoimittaja) haastattelu 2010, jossa hän katuu sitä, että suuret mediatalot yhteisellä sopimisella tekivät kampanjaa EU:n liittymisen puolesta. Karhuvaara toteaa, ”Valtaosa suomalaisesta painetusta viestinnästä asettui kimppaan jonkin yhteiskunnallisen ratkaisun puolesta. Juttu haisi tosi pahalle ja oli yhteiskunnallisesti väärin.”
Voimme kysyä, miten eri mediat suhtautuvat nykyiseen elvytyspakettiin ja millaisilla ”syillä” sen tarpeellisuutta suomalaisille veronmaksajille perustellaan. Kenen asialla eri mediat ovat? Vaikutusarviota ei tästäkään paketista ole tehty, eikä yhtään kritiikkiä kestävää perustetta paketin tarpeellisuudesta nähty.
Mikä siis on muuttunut 90-luvulta? Tänään on enemmän eri mediakanavia, sekä sosiaalinen media, jotka eivät pelkästään tuo esille yhtä totuutta. Kritiikin vaientaminen on vaikeampaa ja tuo päätöksentekoon enemmän keskustelua. Sosiaalinen media ei myös ”unohda” asioita, vaan tämänkin elvytyspaketin tarinat tulevat tulevaisuudessa vastaan. Kun nuo 90-luvun kuusi syytä äänestää kyllä eivät enää riitä, on Euroopan komission Suomen-edustusto listannut 60 hyvää syytä EU:lle.
Me tarvitsemme yhteistyötä ja vapaakauppa-aluetta. EU:n tulee muuttua kuten lähtökohtakin oli, valtioiden liitoksi ja vapaakauppa-alueen mahdollistajaksi, ei liittovaltioksi. Euro on Suomelle väärä valuutta, joka sitoo liikaa käsiämme ja suurella todennäköisyydellä tulee myös hajoamaan. Olisiko vihdoin syytä irtautua ajoissa eurosta ja olisiko syytä olla myös sitomatta lapsiemme käsiä EU:n yhteiseen velkaan, verotusoikeuteen, tulonsiirtounioniin ja liitovaltioon? Pahoin pelkää, että Antti Rinteen (sdp) toimesta Perustuslakivaliokunta väsää kasaan eriävine mielipiteineen sellaisen saatteen, että elvytyspaketti voidaan runnoa läpi eduskunnassa yksikertaisella enemmistöllä. Tämä rapauttaa PeV ja eduskunnan uskottavuutta suomalaisten etujen valvojana.